Puheenjohtajan tervehdys

Tervehdys Helsingin valtsikan opiskelija!

SVOL-Helsinki toimii juuri Sinua varten! Pelottavaan ja hämyisään työelämään kurkistava toimintamme kutsuu kaikki valtsikalaiset tutustumaan siihen, mitä upeaa ja uljasta teemmekään työelämässä valmistuttuamme ja jo sitä ennen – tieto voi yllättää, mutta töihin päädymme ennemmin tai myöhemmin.

Keväällä 2009 SVOL-Hki kävi vierailulla Kaupunkisuunnitteluvirastossa, YLEllä ja Crisis Management Initiativessa. Lisäksi järjestettiin paneeli taantuman vaikutuksista valtiotieteilijöihin. Saatoit bongata myös SVOL-Helsinkiläisiä Klixillä apina- ja banaanipuvuissa tuomassa harjoittelumanifestia opiskelijoiden tietoisuuteen.

Syksyllä 2009 olemme mukana jälleen! Suunnitteilla on excursioita niin yksityiselle- kuin kolmannellekin sektorille. Myös työelämään ja harjoitteluun liittyvä paneeli on ehdottomasti tiedossa.

Tapahtumistamme tiedotetaan pääosin Kannunvalajien listalla kaapelinvalajissa sekä jonkin verran myös ainejärjestöjen listoilla. Tule ihmeessä mukaan! Joihinkin tapahtumiin on SVALin jäsenillä etuajo-oikeus, mutta useimpiin pääsee kuka tahansa mukaan.

Kyselkää rohkeasti mikäli kysyttävää on – syksyn mittaan varmasti nähdään!

Tervetuloa!

Terqin,

Jussi Nuortimo, SVOL-Helsingin puheenjohtaja 2009

Leave a Comment

Required

Required, hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Trackback this post  |  Subscribe to the comments via RSS Feed